Muistovärssyt rauhasta, levosta ja ikuisuudesta

Aamunkoitosta iltaruskoon

kulkija elämän taivaltaa.

Määränpäähän saapuessaan

uneen rauhaisaan vaipua saa.

Elo mainen kun iltaan raukes,

oli tyyntä ja rauhaisaa niin.

Joku portti vaan hiljaa aukes

ja se iäksi suljettiin.

Hämärän verhossa, yön hiljaisuudessa asuu rauha.

Se ottaa sinut lämpöiseen syliinsä ja tuudittaa.

Kuiskaa sille sydämesi asiat,

kuiskaa kaikki.

Rauha, joka käy yli ymmärryksen,

kuulee ja antaa sinulle rauhan.

Ikuinen rauha -

onnellinen osa.

Jokainen päivä

on yhtä lähellä ikuisuutta.

Kun pitkän elämän saa

voi rauhassa nukahtaa.

Kun kaikki on valmista,

tehty työ,

on edessä rauhaisa yö.

Lepoa ja rauhaa

poisnukkuneelle.

Meri tyyntyy, varjot pitenee,

rauhan ranta lähenee -

vene hiljaa satamaan saapuu.

Minne meri ja taivas kantaa,

minne aalto ja tuuli käy,

siellä nouseva aurinko hohtaa

ja sydämelles lempeän rauhan suo.

Olen siirtynyt

vain rauhaan lempeään,

silti teidän olen,

lähellenne jään.

Tallentakaa menneen

parhaat muistot,

muiden olla antakaa.

Kuin ennen voimissani

te minua muistakaa.

On ajaton avaruus,

arjesta irronnut ikuisuus.

On rauha, hiljaisuus.

On lempeä levonmaa,

unen kaarisilta sinne johdattaa.

On maa,

johonka kaikki polut katoaa.

On rauhan maa.

On siellä ikuinen kesän maa,

sydän uupunut levätä saa.

Pysähtyi sydämes pursi

rauhan vienoille vesille

armon auringon sylihin.

Päättyi pitkä kaari elon,

väsynyt on saanut levon.

Nuku unta rauhaisaa.

Sydän uupunut levon sai,

valkeni ikuinen sunnuntai.

Säveltä hiljaisuuden

sanat ei häiritä saa.

Kirkkaus ikuisuuden

ihmistä koskettaa.

(Hilja Aaltonen)

Tuulien soitot ovat vaienneet,

ympäri soi ikityynet veet.

Kun hän oli kuollut,

laskettiin hänet maan sisään

kasvamaan kukkia,

perhosten leikitellen lentää.

Hän oli niin kevyt.

Maa tuskin tunsi hänen painoaan.

Miten paljon tuskaa tarvittiin,

kunnes hän oli niin kevyt.

(Bertolt Brecht)

Iltarusko tummui yöksi,

portin luo saapui matkamies,

anovan katseen luo vartijaan:

Niin väsynyt on sydän mulla,

lepoon saanko jo tulla?

Katso, hänelle portti hiljaa aukeaa.

Keväisen taivaan tuulet

minut mukaanne ottakaa

ja hellästi kantakaa sinne,

missä uupunut levätä saa.

Olen kulkenut pitkän matkan

ja minua väsyttää.

Saan viimein levon ja rauhan 

ja unen ihanan.

Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää,

vaan yhdessä kutsuimme taivaan Isää.

Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna. 

Hellyydellä peittele ja levätä anna.